Takaisin Steel Sportin etusivulle
Etusivu
HBP-tuotteet
Käytetyt
Budotuotteet
Kotikuntosalit
Aerobiset laitteet
Muut tuotteet
Huolto
Liikuntapalvelut
Yritys
Yhteystiedot
LIIKUNTAPALVELUT

Terveelliset elämäntavat, oikea ruokavalio ja säännöllinen liikunta ovat asiota joista muodostuu pitkälle ihmisen fyysinen ja siten myös henkinen hyvinvointi ja jaksaminen.  Tarjoamme monipuolista ja ammattitaitoista osaamista yritysten henkilö-kunnan virkistykseen ja terveellisemmän elämäntavan kehittämiseen sekä kunnon kohotukseen.

Ohjaamme, opastamme, testaamme ja näytämme tavat joilla jokainen voi parantaa elämisen laatua ja jaksamista niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Oikean ruokavalion rakentaminen tai vaikka oikeaoppiset nostotekniikat ovat asioita jotka eivät kaikille ole itsestäänselvyyksiä.

Järjestämme mielellämme teille oman liikuntahetken tai vaikka räätälöidyn liikuntapäivän. Käytössänne on 12 alan ammattilaista sekä loistava ympäristö kaikkine oheispalveluineen.

Ellivuoren kuntosali

Käytössänne on monipuolinen kuntosali uusimmilla laitteilla. Rankan koulutusjakson välissä voi tehdä päivän treenin yksin taikka ryhmän kanssa. Ohjaajan opastuksella tehtävä kiertoharjoittelutunti taikka ryhmässä tapahtuva kuntosaliharjoittelu on tehokasta ja sopii kaiken ikäisille. Järjestämme myös ryhmille erilaisia kuntosalikursseja taikka voit tilata itsellesi henkilökohtaisen kuntosaliohjaajan, jonka avulla pääset hyviin tuloksiin ja opit tekemään liikkeet oikein ja turvallisesti.

Jumpat

Taukojumppa, venyttely, vesijumppa, aerobic, niska-selkä, circuit siinä muutamia tunteja runsaasta ja monipuolisesta jumppatarjonnastamme. Voitte valita fysioterapeutin vetämiä ongelmakohtiin keskittyviä tunteja taikka vauhdikkaita ja tanssillisia tehotunteja kuten muokkaus tai aerobic. Lihaskunnon parantaminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Pieni yhteinen liikuntahetki on myös yhdistävä kokemus.

 

Fysioterapeutin ohjaamissa ryhmissä liikutaan turvallisesti. Pääpaino on lihashuollossa. Tunneilla keskitytään ryhdin parantamiseen; vahvistavia ja venyttäviä liikkeitä ja syvien lihasten hallintaa. Ryhmät on suunnattu tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsiville ja niiden ennaltaehkäisyyn, ylipainoisille, aloittelijoille jne.

Fysioterapeutti tekee lihaskunto-, liikkuvuus- ja tasapainotestejä ryhmissä ja yksilöllisesti.

Fysioterapeutin pitämien luentojen esimerkkiaiheita
- Liike on lääke - Liikunnan terveysvaikutukset
- Liikunnan annostelu
- Elpymisliikunta osaksi työpäivää
- Niska/selkäongelmien ennaltaehkäisy
- Hyvä lihastasapaino - vahvistusta ja venytystä
- Ergonomia
- Näyttöpäätetyön terveysongelmat ym. ym.

Fysioterapeutti Tuija Jokinen pitää luentoja, tekee toimintakykytestejä ja ohjaa liikuntaryhmiä.

Ellivuoren liikuntapalvelut

Kuntosaliharjoittelu
ryhmille ohjattua kuntosaliharjoittelua ja opastusta, sisältää alkuveryttelyn.

Sauvakävely
sauvakävelyn perusteet ja harjoittelu eri tekniikoilla, kävelylenkki.

Taukojumppa
räätälöity taukojumppa ja venyttely

Vatsa - selkä
keskitytään ongelma - alueisiin, oikeat harjoittelutekniikat.

Niska - selkä
keskitytään ongelma - alueisiin, oikeat harjoittelutekniikat.

Venytys - rentoutus
venyttelypainotteinen tunti, rentoutustekniikoilla.

Muokkaus
voima ja lihaspainotteinen tunti.

Aerobic
tanssillinen tehotunti.

Vesijumppa/vesijuoksu
apuvälineillä tehtävä kiinteytysjumppa.

Circuit
kiertoharjoitteluperiaatteella tehtävä tehotunti.

Pump
tehokas koko kehon tehotunti, painosarjojen avulla.

UKK - terveyskuntotestit ryhmille
testien avulla voidaan mitata seuraavia terveyskunnon osa-alueita: motoriikka, kehon koostumus, lihasvoima, kestävyyskunto, liikkuvuus.

Polkupyöräergometritesti
testillä mitataan kestävyyskuntoa yksilöllisesti

Työergonomiaan ja nostotekniikkaan liittyvät asiantuntijaluennot
koulutuksessa käydään läpi teoriassa mm. selkärangan rakenne ja toiminta.Tavoitteena parantaa työntekijöiden työergonomiaa sekä nostotekniikkaa.

Kestävyysliikunta, terveysliikunta, voimaharjoittelu ja motoriikka -luennot koulutuksen aikana oppii mm. liikkumaan turvallisesti oikealla sykealueella, harjoittelemaan kuntosalissa turvallisesti ja oikein sekä motoriikan merkityksen tapaturmien ehkäisyssä.

Lihashuoltoon liittyvät luennot
miksi kannattaa venytellä? Venyttelyn perusteet teoriassa sekä harjoittelu käytännössä. Koulutuksessa käydään läpi yleisimmät venytystekniikat ja niiden vaikutusmekanismit. Painotus aktiivisiin venytyksiin.

Liikunnan ohjelmointi
liikuntaharjooittelun ohjelmointi tavoitteellisemmassa kuntoliikuntaharjoittelussa. Sisältää mm. energia-aineen-vaihdunnan perusteet, palautuminen liikuntasuorituksesta ja harjoittelun ryhmityksen.

Oikean ruokavalion perusteet ja rakentaminen
käydään läpi terveellisen ruokavalion perusteet ja oikean ruokavalion rakentaminen.

Allasosastolla järjestämme mm. vesijumppaa, vesijuoksua, kilpailuja ja kisailuja.

Luennot ja kuntotestaukset

Erilaiset henkilökunnan fyysiseen kuntoon ja muihin osa-alueisiin liitttyvät luennot ja testaukset voidaan järjestää suurillekin ryhmille. Terveellisen ruokavalion perusteet taikka motoriikkaan ja liikkunnan ohjelmointiin liittyvät luennot antavat perusteet ohjelmoida ja suunnitella oma liikkuminen ja antaa puuttuvaa tietoa liittyen omaan harjoitteluun.

Kuntotesti on loistava apuväline harjoitusohjelman suunnitteluun ja seurantaan.
Luotettava  testi edellyttää hyvää valmistautumista, joten on tärkeää, että testattava saa selkeät valmistautumisohjeet testiä edeltävälle päivälle ja testipäivälle. Valmistautumisohjeet sisältävät ruokailuohjeet, ohjeet lääkityksestä ja liikunnan harrastamisesta kyseisinä päivinä. Tärkeää on myös tietää minkälaiset varusteet mukaan tulee ottaa. Ennen testiä testattavan on tiedettävä, mitä testin aikana tapahtuu, mitä mitataan, miltä pitäisi tuntua ja kuinka kauan kestää. Testin jälkeen testaaja antaa palautteen testistä ja harjoitusohjeen testitulokseen perustuen. On hyvä muistaa, että testi ei saa olla itsetarkoitus. Tavoitteena on, että testituloksen avulla ohjataan harjoittelua oikeaan suuntaan, motivoidaan vähän liikuntaa harrastavaa ihmistä liikkumaan enemmän ja seurantatestien avulla arvioidaan kunnon kehittymistä pitkäjänteisesti.

Testissä määritetään testattavan aerobinen ja anaerobinen kynnys. Kestävyyskunnon testauksen ohella suoritetaan lihaskuntotestit, liikkuvuustestit, rasvaprosentinmittaus ja verenpaineenmittaus. Palautteen liikuntaohjeineen saa heti testin jälkeen, joten kunnon kohottaminen voidaan aloittaa välittömästi huomioiden asiakkaan tavoitteet. Testitulosten seurannalla ja vertailulla saadaan tärkeää tietoa suorituskyvyn paranemisesta. Tulosten seuranta lisäksi motivoi liikkumaan!

Fitware polkupyöräergometritesti on esitelty vuonna 2002 sekä ACSM:ssa että ECSM:ssa. Tutkimuksessa vertailtiin suoran testin ja Fitwaren testin eroja. Ero verrattuna suoraan testiin oli +/- 2% eli  tarkkuustaso kelpaa kliiniseen testaamiseen.

Itsepuolustuskurssit

Itsepuolustuskurssimme kohdennetaan aina kunkin ryhmän tarpeisiin ja haluihin. Paras kurssi saadaan aikaiseksi kun on jo etukäteen tiedossa ryhmän toivomukset ja odotukset sekä henkilöiden taustatietoja esim.  ammatti, ikä, sukupuoli, ym.

Tarkoitus on aina pitää sellainen kurssi joka on suunniteltu juuri niihin tarpeisiin joita kullakin ryhmällä itsellään on. Ammattitaitoisten kouluttajien avulla voidaan pitää kaikentasoisia kursseja perus itsepuolustusotteista aina henkilöstön pidätystekniikkoihin sekä voimankäyttöön asti. Pääkouluttaja Mikko Allinniemi 4 dan mustavyö sekä moninkertainen EM-mitalisti.

Perustunneilla käydään läpi irrottautumisotteita sekä
itsepuolustuksen  perusteita.

Tervetuloa viihtymään ja nauttimaan!

Yhdessä voimme tehdä henkilökunnallenne ikimuistoisen päivän ja samalla antaa apua ja neuvoja terveellisemmän elämäntavan saavuttamiseen.

Yritys joka panostaa työntekijöidensä viihtyvyyteen ja jaksamiseen on monella tapaa voittaja ja edelläkävijä tiukassa kilpailussa.

Muistettavaa on myös, että työnantajan järjestämä tavanomainen ja kohtuullinen koko henkilökunnalle suunnattu liikunta on verovapaa etu ja jo yhden työntekijän saama urheilumyrkytys voi levitä koko henkilökuntaan.

HUOM!! Perusohjelmistomme lisäksi järjestämme toivomanne tunnin/luennon. Liikuntapalveluiden lisäksi järjestämme myös muita aktiviteettejä sekä luentoja, kerro toivomuksenne.

Lisätietoa saatte myyntipalvelusta
Puh. (03) 5192 3313
Vaihde (03) 51921
Fax (03) 5154210
hotelli@ellivuori.fi

STEEL SPORT OY on kuntosali - ja liikuntavälineitä maahantuova yritys, toimitamme hyvinvointia ja terveyden ylläpitämistä edistäviä tuotteita ja kokonaisratkaisuja kuntokeskusten lisäksi julkiselle sektorille, yrityksille,  hotelleille, terveydenhuollon ja kuntoutuksen sektorille sekä yksityiselle sektorille.

Haluamme olla mukana rakentamassa ja toteuttamassa myös teidän yrityksenne tarpeisiin soveltuvaa ratkaisua työkyvyn ylläpitämisessä kuntosalin osalta. Näitä sivuilta löytyvät yhteystiedot ja voitte kysyä lisää tuotteistamme, autamme mielellämme kaikessa työkyvyn parantamiseen liittyvissä asioissa. Voitte myös tutustua tuotteisiimme esim. Hotelli Ellivuoren uudella kuntosalilla.

Netland-tuotantoa steelsport@steelsport.com